26.11.2013

BLOGEJA

Kaipaatko lisää luettavaa? Tässä blogeja!

"21v kahden lapsen äiti kirjoittelee arjen iloista ja suruista ja lapsista. Eetu 9/10 ja Aatu 6/12"

"Heippa! Täällä kirjoittelee 21-vuotias nainen Turusta. Olen kuvaamisesta ja kuvattavana olemisesta kiinnostunut kahden kanin, lämminverisen ja dalmiksen omistaja, joka haaveilee sekä omakotitalosta, että valmistumisesta."

"Vuonna -89 syntynyt, naimisissa oleva nuori nainen, helmikuussa -10, joulukuussa -11 ja kesäkuussa -13 syntyneiden poikien äitinä. Kirjoittelen suurimmilta osin perhearjesta. Aina silloin tällöin saattaa aihe poiketa. Perheeseemme kuuluu myös maatiaiskissa poika (synt. 08/11), joten silloin tällöin blogissa saattaa olla kissankin kuulumisia."


"Koneen äärellä kirjoittelee 28-vuotias kolmen lapsen äiti.

A 10/03
R 02/06
Lina 04/13
Nro. 4 la 06/14

Tällä hetkellä aika vierähtää äitiyslomaillen ja masua kasvatellen."



"Olen 22-vuotias pienen tytön yh-äiti. Blogissani tulen pääsääntöisesti kirjoittelemaan meidän kahden elämästä ja kuulumisista♥"


"19-vuotias nuori äiti 30.11.12 syntyneelle tyttärelleni ja kihloissa mieheni (jannen) kanssa."

"Kakskymppinen äiti, avovaimo, kihlattu, sisko ja ystävä. Menossa mukana 9.8.2012 syntynyt vauhdikas pikkuneiti, ja monta muuta. Tervetuloa seuraamaan meidän elämää."

"Olen -89 syntynyt kahden ihanan pienen tytön (Esikoinen 2010 sekä Pikkusisko 2012) äiti, sekä yhden vähän isomman miehen vaimo. Tavoitteena hyvä arki! Tykkään monenlaisesta käytännön tekemisestä, mutta myös haaveilusta. Kierrän ilokseni kirpputoreja, kuolaan suloisia lastenvaatteita ja kauniita esineitä. Keittiössä tapahtuu, vaikkei taitoja olekaan, opetellaan! Askartelu on esikoisen ja äidin yhteinen intohimo ja ylipäänsä käsillä tekeminen, kierrättäminen. Kirjoitan mielelläni, joten tässä siivu yhden lapsiperheen elämää. Jumalan kämmenellä ei pelkää ihminen. Mukana menossa myös lemmikit."

"21-vuotiaan turkulaisen kaksihenkisen perheen äidin ja toimittaja-opiskelijan arkea ja avautumisia. Tositarinoita äitiyden ihmeestä ja kaatuneista maitomukeista. Ei laatutakuuta."

"Blogini käsittelee meidän arkea. 21-vuotias äiti 3-vuotiaalle tytölle."

"Pirttihirmu, ikuinen pessimisti, toivoton Pikku Myy -tapaus, itepäisyyden perikuva, vannoutunut PMMP-fani, tatuointifriikki ja ei-niin-vaimomatskua oleva parikymppinen kotiäiti ja avovaimo. Landelta kaupunkiin, kaupungista landelle ja vielä kerran takaisin."


"Postcards on hyväntuulinen lifestyle-blogi, jossa ystävykset kirjoittelevat postikortteja toisilleen blogin välityksellä. Tällä hetkellä blogissa on kaksi aktiivista kirjoittajaa: Kata Espoosta ja Katja Lontoosta. Blogin tarkoituksena on dokumentoida elämäämme ja perinteisten postikorttien tavoin vaihtaa kuulumisia lukijoiden ja toistemme kanssa."

                                                                                   Timantit on ikuisia
"Krista 22v Espoosta. Avovaimo, äiti 6.12.2012 syntyneelle Aatu pojalle. ♥"

"24 vuotta - äiti - avovaimo - kiinnostuksen kohteena kirpparit - rakastaa herkuttelua ja shoppailua - Tytär 03/2012"

"06/95 äiti, 04/93 isi ja 07/12 poika. Tällä hetkellä täälläpäin tykätään tatskoista. Opiskellaan. Muutetaan ja sisustetaan. Hengaillaan taaperon kanssa. Yritetään olla riitelemättä. Ja hereillä."

"Kesällä 2013 syntyneen tyttövauvan kasvun seuraamista vauvan kuvitteellisten pohdintojen kautta."

                                                                                   MAMSKIS
"21-vuotias naimisissa oleva pienen pojan kotiäiti. Espoosta. Parturi-kampaaja. Positiivinen, näppärä, iloinen ja hieman hullunkurinen. Himoshoppaaja. Iphonen orja. Eläinrakas.

Blogissani kirjoittelen rehellisesti ja avoimesti omasta elämästäni, sen hyvistä sekä huonoista puolista, äitiydestä sekä arkipäiväisistä asioista. Otan mielelläni vastaan myös ehdotuksia tuleville postauksilleni."

"24 vuotias heinäkuussa 2013 syntyneen Mimi tytön äiti. Kirjoittelen meidän elämästä, syömisistä, urheiluista ja kaikesta meidän elämään liittyvästä. Tervetuloa seuraamaan kaikki uudet ja vanhat lukijat! :)"

"Tässä kodissa asuu kaksi tyttöä, toinen on 7-vuotias ja toinen 27-vuotias. Kirjoitellaan tyttöjen yhteisistä touhuista ja isomman tytön omista kiinnostuksen kohteista. Luvassa kaikkea mahdollista onnen kyyneleistä hermoromahduksiin."

"// Parikymppinen nainen, äiti kahdelle ja tyttöystävä yhdelle. // Elän hetkessä. // Haaveilen mahdottomasta. // Hallitsen kaaosta. //Tykkään nukkumisesta. //Mieluiten syön eukalyptuskarkkeja. //Riippuvainen kamerasta. //Tällä hetkellä olen onnellinen!"

"Melkein äiti jo! Koulun ja raskaus ajan pohdintaa. Miten koulu sujuu samalla kun odotan, miten koirat suhtautuvat uuteen tulokkaaseen. Tälläisiä asioita pohdin blogissani, tervetuloa lukemaan niitä!"

"Naimisissa oleva 2 lapsen äiti Pirkanmaalta."

"12/12 syntyneen tytön 20-vuotias äiti samalla myös raskaudesta nauttiva 01/14 asti. Kirjoittelen päiväkirja meiningillä! :)"


"Olen vuonna 1991 syntynyt, äskettäin helsinkiläistynyt nuori nainen ja äiti 2012 syntyneelle pojalle, joka nautiskelee tällä hetkellä kotiäitiydestä."

"Blog, PP and shop"


"Lapsiperheen elämää - vauva-aikaa, kirppislöytöjä, käsitöitä, shoppailua, metsäretkiä - isoja iloja, suuria suruja. Tapahtumarikkaita ruuhkavuosia, joista kiitollisuudella ja lämmöllä perheen äiti yrittää kirjoitella... :)"



"24-vuotias nainen, äiti ja tuore vaimo jakaa kuulumisia elämästään, jonka mullisti heinäkuussa 2013 syntynyt suloinen Pikkumies Lenni. ♥: Musiikki, eläimet, kesä, pimeys, tuoksukynttilät, liikunta, perhe-elämä, kirjoittaminen, geelikynnet"

"Kirjoittelen minun, poikani ja koirani elämästä. Tykkään kirjoittelussa olla melko avoin, joten kirjottelen hyvin suorasanaisesti. Välillä itku värssyjä, välillä iloisia kirjoituksia, tykkään käyttää paljon kuvia kirjoituksissani. Välillä kirjoittelen runojakin, omia runoja. Toivottavasti viihdytte lukijanani. :)"




"Mistä on tinytattoomonster-blogi tehty? Mahamyllerryksistä, pienen elämän alusta, raskausviikoista ja äidin ja lapsen voinnista. Niistä on tämä blogi tehty."


"23-vuotias äiti pienelle huhtikuussa/13 syntyneelle Oliivi-pojalle. Rakastan vauvajuttuja, raskausmassuja,sisustamista,haaveilua,matkustamista,kirppistelyä,vauvanvaatteita,muumiastioita ja meidän ihan tavallista arkea. Kirjoitan kaikkea mitä mieleen juolahtaa elmästä, pojastani,pikkukakkos haavesta ja itsestäni. Mukana tällähetkellä myös kroppakuntoon hetimmiten! Jääppä ihmeessä seurailemaan meitä!"


"Blogia päivittää tavallinen tyttö, josta tulikin äiti. Intohimona valokuvaaminen, kirppistely sekä lastenvaatteet. Arjessa mukana aviomies, poika 10/12 ja toivottavasti pian vauva nro 2. Varoitus! Minulla on mielipiteitä."


"Täällä kirjottelee Minean (09.06.13) äiti, Pasin avovaimo ja kihlattu, Jekun ja Gaisan (ja Pasin) kouluttaja ja laumanjohtaja, siivousfriikki, muumi-fani, materialistimutsi... Lukekaa ite ja tutustukaa meidän matkaan!"


"24-vuotias vaasalaistyttö, joka kertoo elämästään johon kuuluvat mies, pieni poika 6/2013 sekä myös ihanat kleinspitz tytöt Ilona ja Nana."



"Ciao! Ruudun tällä puolen kirjoittelee 18-vuotias äiti pk-seudulta."

"Tässä mammablogissa remontoidaan miltei 100-vuotiasta omakotitaloa, sisustetaan olemattomalla budjetilla maalaisromanttiseen tyyliin, rakastetaan 1/13 syntynyttä pikkuista prinsessaa, haaveillaan syyshäistä ja seurataan masun kasvua."Pikkukakkosen" LA 4/14. Tervetuloa mukaan!"



"Vaimo ja kahden pienen tytön äiti, ei kuitenkaan kovin pullantuoksuinen. Tai no yritystä löytyy kyllä. Temperamenttinen, bimbo, turha, menevä, pöljä, kaikkea on kuultu. Hömppäblogeilua ja ihan asiaakin välillä."


"Äiti pojalle 5/08, tytölle 6/13 ja vaimo ihanalle miehelle."

"Kirjoittelen blogia päiväkirjamuodossa muistoksi
meidän elämästä. Sekaan mahtuu paljon unelmia, sisustamista,
raskausaikaa, vauva-arkea, opiskelua,
oman asunnon ostoa, hääsuunnitelmia, juhannushäät 
ja vaikka mitä muuta."


"Vain minä & Valtteri 9/11 ♥"




Toivottavasti jokaiselle löytyi jotakin uutta luettavaa! Pahoittelut, jos jonkun blogi jäi puuttumaan. Osasta puuttuu myös esittelyteksti, mutten löytänyt blogeista mitään tekstiä, joka olisi tuohon sopinut. Jos haluatte että lisään tekstin, kommentoikaa ja kertokaa mitä haluatte mun bloginne kohdalle laittavan :) 




♥: Jonna

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kerro huolesi.♥