29.4.2013

ENNEN & NYT

Aina sillontällön tulee mietittyä, mitä elämä oiskaan ilman Nikoa. Mä otin tän aamun tehtäväkseni oikeen miettiä, mitä mä tekisin, jos mulla ei ois lasta. Ois aika ankeeta ja tylsää. Tottakai joskus tuntuu siltä, et ois siistiä vaan lähteä johonkin, ilman et tarvii miettiä minne Niko menee, monelta pitää olla nukkumassa, miten ruokailut/vaipanvaihdot/yms hoidetaan. Silti, mä en vaihtais päivääkään. Mikä onkaan ihanampaa, herätä ajoissa uuteen päivään, ihanien hymyjen saattelemana. En oikeestaan enää vihaa edes yöherätyksiä, ne on niin helppoja nykyään. Oikeastaan se menee jo rutiinilla, pystyn nukkuvana hakemaan maitoa ja antamaan pullon Nikolle. Niko herää nykyisin max kerran. 

Tottakai joskus tuntuu sille, et haluis vaan jäähä nukkumaan, juoda aamukahvin rauhassa, käydä suihkussa ilman erityisiä säätöjä... Mut onneks on viikonloput. Sovitaan aina Tn kanssa, et mä juon aamukahvin rauhassa, ja sitten vasta oon valmiina uuteen päivään. Mä nautin niistä hetkistä, kun viikonloppuisin T nostaa Nikon meidän sänkyyn mylläämään, herään niihin kymmeniin märkiin, kuolaisiin suukkoihin ja hiuksista repimisiin. 

Ja mistä mä joka päivä iloitsisin, mistä mä oisin ylpeä, jos mulla ei ois Nikoa? Luultavasti en mistään. Joka päivä mä mietin, miten mun pienenpienestä alle 3 kilosesta vauvasta on kasvanu 10 kilonen minitaapero. Miten paljon se onkaan oppinut! 

Jo raskausaikana mä mietin paljon tuleisuutta. Miten mä pärjään uhmaikäsen (tai myöhemmin murrosikäsen) lapsen kanssa, vaikka en itekkään tunne vielä itteeni aikuiseks? Voinko mä kasvattaa Nikosta järkevän aikuisen? Oonko mä ite koskaan aikuinen? En välttämättä, mut mä oon äiti, ja mä tuun sen voimalla pärjäämään pitkälle. Äiti, se on sanana pieni, mut tunteena niin älyttömän suuri. Musta oli ihana käydä koululla palaverissa, koska meijän ryhmänohjaaja sano, et musta oikeen huomaa äitiyden. Oon kuulemma paljon aikuismaisempi, ajattelen enemmän järjellä. Se oli kovin otettu siitä, kun puhuin miten mun on helpompi käydä koulua, mitä ratkasuja mun pitää tehdä, jotta Nikolla ois hyvä olla, ja se sais mahdollisimman paljon olla kotona. 

ennen äitiyttä

äidiksi tulemisen jälkeen
Ennenkuin susta tulee äiti, sä et voi tajuta mitä se toisesta huolehtiminen oikeasti on. Sitä on vastuussa toisesta ihmisestä, vaikkei olisikaan sen luona. Monesti muistelen sitä aikaa, kun ei tarvinnu ajatella kun itteensä. Voin kertoa, musta on tullu paljon epäitsekkäämpi, kun mitä olin ennen Nikoa. 

Sitten vähän parisuhteesta.. Ennen mulle parisuhde merkkas jotain muuta kun nyt. Mä seurustelen (oon avoliitossa ja kihloissa) Nikon isän kanssa. Me jaetaan yhdessä kaikki. Me kannetaan yhdessä vastuu siitä, et Nikosta tulee kunnon kansalainen. Mun ja Tn kasvatusajatukset menee välillä ristiin, mut niistäkin selvitään yleensä puhumalla ja tekemällä kompromissejä. Aika harvoin me yhdessä puhutaan tulevaisuudesta, mennään päiväkerrallaan. Nikon kannalta olis varmasti parasta, et tullaan olemaan yhdessä aina. Sitä mäkin haluan. Mä rakastan Ttä, koko sydämestäni. Se rakkaus, se muuttu Nikon syntymän jälkeen. En osaa kuvailla miten, mut se vaan muuttu. Mä osaan kattoa Ttä nyt aivan eri kantilta. Se on isä, se on puoliso. Yritän mahdollisimman vähän kutsua Ttä isiksi. Nikolle puhun kyllä isistä, mut jos Nikoa ei ole lähellä, puhun kullasta. Muistakaa ihmiset, ne isit on edelleen teidän puolisoita (mikäli siis olette yhdessä), kohdelkaa niitä myös sen mukaan. Aivan liian vähän sanotaan Tn kanssa mitään kohteliaisuuksia toisillemme, mut mä oonkin ottanu tehtäväkseni sanoo joka päivä jonkun positiivisen asian Tlle. 

Niistä kaverisuhteista en viiti enempää höpistä, niistä onkin jo pari postausta. 


Mitä tykkäsitte tälläsestä hetken mielijohteesta, kirjotan mitä päähäni tulee, enempää miettimättä postauksesta? 

Kertokaahan myös omia kokemuksia, erityisesti tosta parisuhdeasiasta :)!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Risuja vai ruusuja? Kerro huolesi.♥